Suorakorvaus Kelan korvaamiin taksimatkoihin

23.03.2010

Suorakorvaushankkeessa kaikki sairausvakuutuslain mukaan korvattavat taksimatkat otetaan mukaan sähköiseen tiedonsiirtoon vuoteen 2013 mennessä koko maassa.

Hankkeen toimintamalli luodaan sellaiseksi, että se palvelee asiakkaita, takseja ja terveydenhuoltoa helposti, joustavasti ja yhdenmukaisesti. Samalla vähennetään eri osapuolten hallinnollisia työmääriä sekä hillitään matkakustannusten kasvua luomalla mahdollisuus taksimatkojen yhdistelyyn.

Suorakorvaus pilotoidaan vuoden 2010 aikana Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella, jossa käytännön toiminnasta vastaa alueen taksien yhteisesti perustama Keski-Suomen Taksi Oy. Suorakorvaus laajenee muualle maahan noin kolmen vuoden aikana onnistuneen pilottivaiheen jälkeen.

Järjestelmää Lapissa ollaan jo rakentamassa Kelan, taksiautoilijoiden ja taksialan eri toimijoiden toimesta. Lappiin suorakorvaushanke laajenee vuoden 2012 alussa.

 

Takaisin